2010/12/11

Vinoja saumoja ja sushia.

Edellinen merkintä oli tosiaan kirjoitettu ties milloin, viime kuun puolella, mutta jotenkin se vaan jäi lojumaan luonnoksena, enkä tajunnut julkaista sitä, hölmö minä.

Otsikkoon viitaten, ompelukoneeni alkaa vähän köhiä vanhuuttaan (ja halpuuttaan), ja vetelee välillä saumoja vähän oman mielensä mukaan kikkuralle, joka ei kamalasti naurata parimetristä hameenhelman päärmettä ommellessa ja urakan lopuksi huomatessa että ahah siellä se on nätisti kikkuralla. Sitten purkamaan ja kokeilemaan uudelleen, ja taas sama juttu, jolloin loppujenlopuksi ei auta muuta kuin kääntää ommellus toisinpäin, joka on paljon epäkäytännöllisempää ja ärsyttävämpää. Toisinaan sitten tulee hienoa ja suoraa, vailla mitään metkuja. Myöskään nuppineulat eivät aina maistuisi, joka aiheuttaa sitten mukavan hidastuksen ompeluun kun saa sen pari senttiä ommeltua, jonka jälkeen pitää aina olla nyppäämässä seuraava nuppineula irti. Ilman nuppineuloja ompeleminen tun tuntuu kuitenkin hieman liian hazardilta. Eikä nuo ole edes ainoat temput mitä rakkahin tikintökkijä harrastaa. Joulupukki voisi vähän sponsoroida uuden ompelukoneen suhteen.

Hypäten cosplayn ulkopuolelle, käytiin jonkin aikaa sitten Vantaan Jumboon avatussa Hanko Sushi -ravintolassa syömässä. Oli ihan mukava, vaikka pieni paikka, jonka vuoksi pöydätkin sijaitsivat kauppakeskuksen käytävän puolella. Ruoka oli kyllä nam, etenkin kappamaki (kurkkumaki) maistui oikein hyvin. Annos oli sushiksi varsin edullinen, 6 makia, 6 nigiriä, tee, ja misokeitto yhteensä yhdeksän euroa, mutta kyseessä olikin kai jonkinlainen avajaistarjous.

Kuvan ottamisen aikaan allekirjoittanut oli jo ahmaissut osan annoksesta.

Tänään olisikin taas miitin paikka, pikkujoulujen merkeissä! :) Harmittaa kyllä vähän, kun en nyt saanut cossiani valmiiksi niin, että olisin sen voinut laittaa päälleni, mutta on tässä miittien välissä ollut vaikka mitä hygieniapassin suorittamisia ynnä muita tekemisiä, jotka ovat vähä syöneet aikaa. Enkä tahdo alkaa kiirehtimään cossin kanssa jos ei ole ihan pakko, mielummin tekee rauhassa hyvää kuin kiireellä jotain aivan muuta. Peruukin ja tonttulakin voisi kuitenkin vetäistä päälle ettei liian "normaaliksi" jäisi olo. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti