2016/07/06

New winds

Long time no ABC ja muita kuluneita sanontoja! Tulin kurkkaamaan tänne näin puolentoista vuoden julkaisutauon jälkeen, vain todetakseni että se jatkuu mitä todennäköisimmin vielä. Cossaamista en kuitenkaan ole lopettanut, tarpeeni avautumiselle on vain muuttunut. Lyhyesti selitettynä blogi toimi aiemmin avautumiskanavana minulle, jolla ei ollut kovinkaan paljoa kavereita joiden kanssa höpötellä cossijutuista. Nykyisin olen kuitenkin onnistunut jollain ihmeen kaupalla ( = PKS Cosplayharrastajien miitit) löytämään ympärilleni ihania ja taitavia kavereita ja ystäviä joiden kanssa höpöttely tuntuu yksinpuhelua kivemmalta.

En kuoppaa tätä blogia kuitenkaan ihan täysin, kirjoittaminen on edelleen jotain mistä nautin, joten saattaa olla että palaan raapustelemaan tänne vielä ennemmin tai myöhemmin. Tapahtuuko se, milloin, missä muodossa, se nähdään ajan kanssa.

Jos cossiräpellykseni kuitenkin kiinnostavat vielä, niin loin itselleni hiljattain Facebook-sivun, jonka aktiivisempaa käyttöä vielä vähän opettelen. Tuonne on kuitenkin helpompaa päivitellä lyhyitä juttuja ja useammin, ja tähän mennessä olen todennut sen hieman vuorovaikutteisemmaksi päivityspaikaksi kuin blogin. Kurkatkaa ihmeessä, arvostan kovasti jokaista tykkäystä!

 

2015/02/28

Frosti

Josko ryhdistäytyisin näiden tapahtumapostausten kanssa ja kirjoittaisin ne pois ennen kun muistikuvat alkavat hämärtyä. Ainakin on vielä helmikuu!

Jouduin muuttamaan cossisuunnitelmiani perjantain osalta, kun en löytänyt Shichimiyan laukkua mistään vaikka kaivelin joka laatikon ja kaapinnurkan sitä etsien. Näinpä päädyin sitten vaihtamaan asun Kotorin koulupukuun. Oli ihan kiva päätös, puku on tosi mukava päällä ja sopi näin perjantain istumapainotteisiin suunnitelmiin. Pahoittelen jo tässä kohdassa kuvien puutetta, joka selittyy osittain sillä, että tuo vakkarein kuvaajani pääsi paikalle vain osaksi tapahtumaa, ja toisaalta taas sillä, että tuli hypittyä ympäriinsä niin paljon, etten vaan muistanut kuvaamista edes peiliteineilyn vertaa.

Paluu itse tapahtumaan! Perjantaina kävin katsomassa avajaiset, jonka jälkeen palasin samaan saliin katsomaan Rakuen Tsuiho -elokuvanäytöstä. Avajaiset olivat viihdyttävät, ja potkaisivat tapahtuman kivasti käyntiin. Erityisplussat idoleista screenillä! Ryhmän nimi on Niji no Conquistador , ja se koostuu kymmenestä Pixiv-sivustolla taidettaan jakavasta tytöstä, joiden ura idolina on vasta alkutekijöissään. Syy videon näyttämiseen avajaisissa oli se, että yksi kunniavieraista, Mizushima, toimii ryhmän taustajoukoissa. Idolipromoa hups, ottakaa söpö video rikkomaan tekstiseinä!



Rakuen Tsuiho oli myös tosi hyvä! Vaikka koko leffa oli toteutettu 3D-animaatiolla, jonka käyttö jakaa kovasti mielipiteitä, silmä tottui efektiin aika nopeasti, ja se toi joihinkin kohtiin kivaa lisäeloa. Leffaa vaivasivat muutamat tekniset viat, mutta ne olivat suhteellisen nopeita eivätkä jääneet häiritsemään paljoa. Eniten häiritsemään jäi se, että viereisessä penkkirivissä istuneen henkilön puhelin alkoi soimaan ja sai piristä aikamoisen tovin juuri sellaisessa kohdassa missä on rauhallista,  pohdiskelevampaa settiä. Oma keskittymiseni herpaantui tästä ihan täysin, ja täten kohtaus meni suureksi osaksi ohi. Muistattehan laittaa ne puhelimet äänettömälle ohjelmasaliin mennessänne, pretty please?

Leffan jälkeen oli vielä talk show -tyylinen pieni haastatteluhetki kunniavieraiden kanssa. Tästä jälkimmäisestä jäi päällimmäisenä mieleen sutkautus siitä, että nättiä 3D-peppua tahdottiin esitellä, mutta siihen sopivien hetkien löytäminen oli vaikeampaa. Valikoiva muisti much? ^^'
Näiden ohjelmanumeroiden jälkeen suuntasinkin jo hotellille lataamaan akkujani lauantain pitkää päivää varten.

Lauantai valkeni aikaisin, suuntasin ja ekana jänskättävänä juttuna suuntasin ekaa kertaa yksin hotelliaamiaiselle, jossa taisinkin törmätä muropöydässä yhteen kunniavieraista. En sentään kirjaimellisesti. Majoituspaikkana oli siis jälleen tuttu ja turvallinen Scandic. Tällä kertaa majoituskokemus ei tosin ollut todellakaan parhaasta päästä, kun meidän kanssamme samaan kerrokseen oli sijoitettu ilmeisesti joku norjalainen urheilujoukkue tms, joka oli varsin kovaääninen.. Täten yöunet jäivät aika surkeiksi ekana yönä.

Lauantaina tuntui siltä, että joko täysi-ikäisiä ei kiinnosta niin paljoa kuvata toisten cosseja, tai sitten oma cossini ei vain ollut "kuvaamisen arvoinen" tällä kertaa/ihmiset eivät tunnistaneet hahmoa. Lauantain puvusta otettiin kai kaksi kuvaa, joista olen löytänyt vain sen, jossa olin juuri tullut cossikisasta, puku on rypyssä, näytän ihan älyttömän väsyneeltä, eikä minulla ole edes piilareita päässä. :,D (Nappasin siis piilarit pois silmistä ennen kisaa koska ne olivat olleet päässä jo senverran pitkään, ja pimeässä ohjelmasalissa istuessa ne tykkäävät blurrailla näkökenttää välillä) Vetäisen cossin varmasti päälle vielä johonkin muuhunkin tapahtumaan tänä vuonna, ja kuviakin tuosta olisi tarkoitus saada jonain vähän kesäisempänä ajankohtana!

Conipaikalle tähtäsin ennen kymmentä, jotta ehdin käydä nappaamassa lipun cosplaykisaan, ja sen jälkeen kipittelin katsomaan luentoa Onko cosplay terveellistä?. Tämä on kyllä hyvä aihe, josta tohtisi puhua enemmänkin, koska cossaajien elintavat etenkin juuri conia edeltävällä viikolla tuppaavat olemaan vähintäänkin huolestuttavia. Jollain tavalla tuntuu, että tätä epäterveellisyyttä pidetään sellaisena juttuna joka nyt vain kuuluu harrastukseen, eikä tapojen korjaamiseksi tahdota tehdä paljoa. Sotavammoja vertaillaan ylpeydellä, ja vähäuniset yöt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Jos jotain olen oppinut harrastamisen varrella niin sen, ettei kannata aikatauluttaa liian tiukasti, maailma ei lopu vaikkei pukua saisikaan valmiiksi siihen tapahtumaan mihin se oli tarkoitus tehdä. Harrastamisen pitäisi kuitenkin olla kivaa, arki tuo usein mukanaan ihan tarpeeksi negatiivista stressiä, joten harrastuksista sitä ei ainakaan kannata kauhoa lisää. Sitten kun vielä oppisi laittamaan nämä sanat käytäntöön.

Tiesin että tälle kuvalle tulee vielä joskus käyttöä! (Sarja: Mouretsu Pirates)

Luennon jälkeen bongasin kavereita, jotka olivat suuntaamassa kohti Urobuchin haastattelua, ja hyppäsin mukaan. Kysymykset ja vastaukset olivat mielenkiintoisia, ja etenkin kunniavieraan puheet pöytäroolipelaamistaustastaan olivat hauskaa kuunneltavaa. Nolottaa hieman myöntää, mutta tulin lähteneeksi kesken ohjelman pois, koska väsytti. Tulkkaamisajat kun vaativat aina veronsa haastatteluajasta, jonka vuoksi uutta tietoa ei tullut päähän prosessoitavaksi tarpeeksi tiuhaan tahtiin, ja täten keskittyminen pääsi vähän herpaantumaan.

Lauantaihin mahtui myös visiitti meidokahvilan puolelle~ Suklaakakku ja kaakao olivat ihanan överisuklainen kombo, ja niillä selvisi hyvin cosplaykisan yli. Kahvila oli ihanan valoisa ja viihtyisä, ja tutun butlerin hyppyyttäminen oli jotenkin hauskaa. ( ) Danssailtiin myös vähän sekä ITG:n että Dance Centralin merkeissä, joka oli ihan superhauskaa, pitänee ottaa tavaksi coneissakin!

Cosplaykisat olivat jälleen viihdyttävää katsottavaa, ja oli hienoa nähdä lavalla niin runsas määrä monipuolisia esityksiä! Hall cosplay -sarjoissa puolestaan taisi olla tälläkertaa vähän vähemmän porukkaa, mutta tämä kuva voi hyvin johtua siitä, että se oli jaettu kahteen osaan joista ensimmäiseen oli valittu cossaajia perinteisen monipuoliseen tapaan, ja toisessa edustivat Urobuchin sarjoista tutut hahmot. Välishowna esiintynyt ihana µoi's herätti puolestaan wotafiilikset, ja koska satuin saamaan ryhmän Honokalta valotikun esitystä varten, annoin sen tanssia iloisesti mukana esityksen ajan! ^.~ 

Kuva: Punapanda

Kisojen jälkeen kävin vaihtamassa asua, jonka jälkeen jäi hieman aikaa päättömään haahuiluun ennen Desudancea. Oli taas ihan hirmukivaa päästä tanssimaan porukassa, meno oli paikoitellen niin vauhdikasta että kraka meinasi lentää irti (゚ゞ) Vaikkeivät kaikki tanssit ihan tuttuja olleetkaan, oli musiikki hyvää, ja tanssiminen hauskaa kun ei ottanut pieniä stiplujaan turhan vakavasti~ Ja kun ei katsonut turhaan ympärilleen jotta tajuaisi ihmisten katsovan. Katsojissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta aina kun tajusin sen, iski sellainen pienoinen itsetietoisuus omien liikkeiden höpsöydestä. Joka nyt lienee aika luonnollinen juttu kun tanssii jotakin ekaa kertaa. Desudance on kyllä aina ihan parasta, kaikissa coneissa saisi olla tällainen ihana tanssihetki. ♥ 

Kuva: Nyymix
Tanssimisen jälkeen löysin taas tuttuja, tanssittiin vähän lisää Dance Centralin merkeissä, ja suuntasimme iltabileisiin. Bilepaikka oli tullut siinä kohtaa jo aika hyvin täyteen, mutta päästiin sniikkailemaan ihmismassassa eteenpäin senverran, että BLUFFin esityksestä näki edes osia. Täyteenahdetun tilan ja tästä johtuvan hapenpuutteen vuoksi seurani ei oikein viihtynyt paikalla. Itse yritin palata takaisin koska tanssifiiliksiä ja energiaa löytyi vielä, mutta vaikka surffailin väkijoukon läpi, en onnistunut löytämään ketään tuttuja paikalta. Tai ainakaan sellaisia tuttuja joiden seuraan uskaltaisin tunkea. Ja koska tuollaisessa väkijoukossa yksin hengatessa alkaa helposti ahdistaa, päädyin kipittämään karkuun aika äkkiä, joka harmitti kamalasti muutamastakin syystä.

Sunnuntai valkeni vähän hitaanlaisesti. Perjantai-lauantai -yön univaje muistutteli itsestään, ja oltiin loppujenlopuksi conipaikalla kai joskus yhdentoista jälkeen. Tämän vuoksi yksi ohjelma joka olisi kiinnostanut, jäi välistä. Päivän ohjelma oli loppujenlopuksi aika vapaamuotoinen, siihen sisältyi mm. toinen visiitti meidokahvilaan, tällä kertaa sovitusti, ja hieman isommalla porukalla. Istuskelimme ja höpöttelimme aika pitkän tovin herkkuruokien ääressä. ( ^ ω ^ )  ♥

Kuvaaja: Punapanda
(Tuolle peruukille pitää kyllä tehdä kovia parannustoimenpiteitä..)
Sunnuntain cossina oli Maizono, joka herätti kiinnostusta huomattavasti lauantaista Acchania enemmän. Joka ei ole kovin yllättävää kun otetaan huomioon lähde. Puku oli muuten kiva päällä, mutta jälleen sain ärsyyntyä sen kanssa kun sukat eivät pysyneet ylhäällä. Tikkasin mokomat jopa sukkahousuihin kiinni, mutta ne valuivat sitten yhdessä. Fail.

Noin muuten sunnuntaina tuli lähinnä koomailtua ja naputeltua streetpasseja pois. Muistin siis ekaa kertaa ottaa 3DS'än mukaan coniin, ja sain kokea sen streetpass-tulvan mistä ihmiset puhuvat. Käväisin myös pyörähtämässä taidekujalla ja myyntipöydillä kun aikaa oli, joskin saalis jäi aika pieneksi tälläkertaa. Päivän päätteeksi käytiin tottakai katsomassa Päättäjäiset, joiden jälkeen suuntasimme kotimatkalle.

Frostista jäi käteen taas niitä joka conin jälkeen iskeviä cossi-inspiksiä, ja välikäden kautta sain itselleni myös coniruton. Iloitsin conin jälkeen sitä, että onnistuin välttämään mokoman, mutta eipä sitä iloa kauaa kestänyt, kun kanssa-asukki jakoi omansa kanssani. :,D Nyt siitäkin on kuitenkin jo toivuttu, joten katse kohti tulevaa! Suunnitelmia on, niistä lisää sitten kun saan tietää ompelukoneeni kohtalon.

2015/02/12

Frostin puvut

Niistäkin voisi jotain sanoa ennen tapahtumaa. Uusia asuja tapahtumaan valmistui vain yksi, mutta sen lisäksi nappaan kolme vanhaa pukua mukaan.

Perjantaina chuuneilen Shichimiyana. Mietiskelin ensin, että olisi laittanut tämän sunnuntaille, mutta päädyin siihen, että on peruukin kuljettamisen kannalta helpompaa, että laitan sen vaan suoraan päähän ennen lähtöä. Eihän tuo mikään kummallisesti muokattu edes ole, mutta peruukinmuokkaustaitoni tuntien, jos laitan tuon välillä pussiin, niin se näyttää sen jälkeen joltain ihan muulta. Shichimiyan asu on päällä tosi mukava, eikä se ole päässyt käyttöön conissa vielä kertaakaan. Plussana myös se, että tuossa ei ole ikävästi painavia tai rypistyviä juttuja, joten se päällä voi hyvin istahtaa katsomaan elokuvan!



Lauantaille nappaan mukaani sen uuden puvun, eli hahmona on jälleen AKB0048-sarjan Acchan, tällä kertaa Gingham Check -asussa. Asun teossa oli todenteolla mutkia matkassa kun ompelukoneeni hajosi kesken projektin, mutta nyt sain sen ainakin ajoissa valmiiksi, eikä tarvinnut itkeä kiirettä. Puvussa on kivat ja vähemmän kivat puolensa onnistumisen kannalta, mutta kyllä tuon voi ilolla pistää päällensä lauantai-aamuna.



Taattua Instagram-laatua!


Koska Gingham Check-asussa on parit kerrokset ja puffuhame, koin fiksuksi ottaa iltabileitä varten oman cossinsa. Ja mikäpä muukaan se olisi kuin jo useasti iltabilecossina toiminut Beginner-puku! Tuo päällä on vähän kevyempää mennä Desudanssailemaan ja iltabileiden puolelle. ( ̄〜) (〜 ̄)



Sunnuntaille olin itseasiassa tekemässä uutta asua, mutta arvatkaapa vain päättikö ompelukone kesken puvun teon, että ei se korjaus hei ollut tarpeeksi, ja alkoi prakaamaan ihan samalla tavalla kuin ennen korjausta. Hiphei. Täytynee kärrätä kone takaisin huoltajalle ensi viikon puolella. Tarkoitus oli siis tehdä The Idolm@ster: Cinderella Girls'in Uzuki, asussa joka esiintyy pelin puolella. Olin katsellut noita Cinderella Girlsejä ja kaikkia ihania asuja jo jonkin aikaa, ja siivotessani kangaskasojani löysin kaikki kankaat kyseiseen asuun, ja siitä se sitten lähti. Teen tämän loppuun sitten kun ompelukone toimii ja mietin sille jonkun toisen tapahtuman.


Taisin eksyä hieman sivuraiteille, tämä on harhautusliike niille jotka katsovat vain kuvat. Oikeastihan päädyin nappaamaan sunnuntaille mukaan Maizonon koulupuvun. Vaihtoehtoja oli muitakin, mutta loppujenlopuksi pitkät hihat voittivat, vaikkakin hameenmitta kyllä nollaa tämän edun aika hyvin.


Nähdään Frostissa! ( ´ ω ` )

2015/02/10

Yukidols

Hyss, en osaa enää blogata ajoissa. Yukin höpinöitä siis edessä!

Lauantaille pähkäilemäni cossisuunnitelmat selkenivät itseasiassa perjantaina, kun Rita onnistui voittamaan lipun tapahtumaan, ja täten A-RISE -ryhmämme pääsi kokoontumaan uudemman kerran! Oli ihanaa päästä ryhmäilemään vähän pidempi päivä tälläkertaa, ja tällä kertaa saatiin shoottailtuakin~ Oli ihan hirmu liikuttavaa kun törmäsimme päivän mittaan muutamaan ihan täpinöissään olleeseen Love Live! -faniin joiden kanssa pääsi jopa hieman höpöttämään sarjasta. (^ω^)


Kuvaaja: Matias Tukiainen


Suurin osa päivästä meni hengatessa, kun odotimme yhden kuvaajan ilmoittelevan itsestään shoottia varten, mutta päivä olikin tälle hieman turhan kiireinen, joten tämä shootti jäi tälläkertaa pitämättä. Pari ohjelmaa olisi kiinnostanut, mutta ainakin tärkein, eli NCC-karsinnat ja Photosootkisa tuli katsottua. Kisat alkoivat tunnin verran myöhässä, mutta tämä ei käynyt oman porukkamme hermoille niin kovaa, kun luotimme paikkalippujen maagiseen voimaan emmekä menneet sinne tungokseen kökkimään. Seisoskelimme siis sivummalla höpöttelemässä ja mm. pelaamassa shiritoria kisan alkuun asti.\(^^)(^^)

Kisa oli kyllä odotuksen arvoinen, oli ihanaa huomata että NCC-esiintyjiä oli päässyt lavalle asti niinkin monta. Joukosta löytyi monenlaisia hienoja esityksiä, voittajan skitti oli omakin lempparini, kivasti rakennettu esitys maustettuna hyvin iskevällä huumorilla! Uusi tulokas, Photoshootkisa on mielenkiintoinen uusi formaatti. Valokuvaaminen on kuitenkin valtava osa tätä harrastusta, joten on kivaa että tällekin osa-alueelle on kehitetty oma kilpailunsa, jossa ihmiset pääsevät käyttämään sitä osaamista, mitä perinteisissä cosplaykisoissa on vaikeaa näyttää, ja myös valokuvaajat saavat työnsä esille muutenkin kuin internetin kuvagallerioiden kautta.


Kuvaaja: Matias Tukiainen.
Ärsyttää kun käteni oli koko päivän kuvissa väärässä asennossa, sormi unohtui :'D

Kisojen jälkeen shoottailimme vielä hetken verran, Kellon ollessa sen verran, että osaa kutsui kotimatka, suuntasimme me Tuiksun kanssa iltabileiden puolelle! Matka sinne oli mielenkiintoinen, Dipolissa on kyllä tullut käytyä Ropeconissa, mutta jotenkin tuon bilepaikan sijainti ihan siinä vieressä ei meinannut aueta. Emme viipyneet paikalla ihan loppuun asti, koska tanssijalka ei oikein osaa vipattaa sellaisen musiikin tahtiin, mitä bileissä usein soitetaan. ^^' Tosin fiilikset nousivat pariin otteeseen kovasti, kun soittolistalta pärähti soimaan tuttu kiva biisi, mm. yksi Love Livestä tuttu biisi ihan yllätti!

Sunnuntai oli jälleen AKB0048-ryhmäilyn päivä. Itselläni ei ollut fiilis ihan katossa asuni eikä naamani kanssa, vaikka hameet olivatkin onnistuneet ihan hyvin ilman ompelukonettakin, tuntui peruukin leikkaus menneen ihan höpsön näköisesti, ja nyt kun olen päässyt piilarienkäytön makuun, niiden puute laski naaman moekertointa roimasti. Aina ei mene putkeen. ^^; On hyvin mahdollista että cossaan Parurua vielä joskus uudelleen, nyt kun piilaritkin ovat hallussani. Pakko sanoa myös, että nyt kun olen käyttänyt tuota takkia monenmonta kertaa, alkaa muutamat pienet viat ärsyttää, ja sattaakin olla, että teen sen jossainkohti ainakin osittain uudestaan.

Kuvaaja: megurinemagnet

Ryhmämme kutistui loppujenlopuksi aika pieneksi kun ihmisille tuli kullekin omat mutkansa matkaan, mutta ainakin shoottaaminen oli huomattavasti helpompaa tällaisella pienemmällä porukalla~ Shoottaamispaikkojen etsintä oli jännää kun suunniteltu paikka olikin sunnuntai-aukioloaikojen vuoksi kiinni. Käytiin tässä välissä mm. jäädyttämässä itsemme ulkona, mutta palasimme varsin pian takaisin tapahtumapaikan lämpöön. Seikkailimme sisällä muutamassakin paikassa, ja kävimme mm. kuvauspalvelussa kuvattavana. Kuvauspalvelukuvat eivät vain ole omalta osaltani kovin edustavia, joten en lisää niitä tähän.

Ja kuten teemaan jo vähän kuuluu, tästä ryhmästä kuuluu taas lisää kesällä, eli ollaan jo sovittu seuraavat asut mitkä tehdään. ^.~

Kuvaaja: megurinemagnet

Noin muutoin sunnuntaina ei tullut cossikisan katsomisen lisäksi tehtyä mitään kovin ihmeellistä. Cossikisasta en keksi muuta sanottavaa, kun että ihan mahtavia asuja, ja onnea voittajille~ Päivä tuntui yhtä lyhyeltä kun conisunnuntait yleensäkin, vaikkakin suuntasimme pienille jatkoille aka juomaan bubble tea'ta Espoosta Helsinkiin päästyämme.

Seuraava coni häämöttääkin jo viikon lopulla. Sen puvuista höpöttelenkin sitten seuraavassa postauksessa~

2015/01/07

2015 cosplay S.T.A.R.T.!

Vuoden eka bloggaus, woop! Josko tämä vuosi lähtisi näin bloggaamisenkin osin paremmin käyntiin, ja saisin enemmän tekstejä ulos asti. Juuh elikkäs, kai sitä jotain asiaakin oli. Eli Yukin puvuista voisi jotain höpötellä näin perinteisesti ennen tapahtumaa.

Alunperin oli tarkoitus saada tapahtumaan aikaiseksi yksi ja puoli uutta pukua, mutta ei niin pienoisen tapaturman vuoksi se jää siihen puolikkaaseen. Syynä on se, että ompelukoneeni hajosi. Surullisen ironista on se, että tämä hajoaminen tapahtui matkalla PC'n ompelulaneihin. Kuljetin ompelukonetta totuttuun tapaan tukevasti vetolaukun päällä, kun joku ihanainen tallaaja juoksi takaani, törmäten rymähtäen laukkuun, ja tämän vaikutuksesta kone tipahti maahan.Törmääjä ei edes pysähtynyt. Paniikki ja nolo parkuminen keskellä kulkuväylää taattu. Päästyäni perille kokeilin konetta ja se toimi huojennuksekseni ihan hyvin, mutta jonkinverran sillä tehtyäni se päättikin sitten sopia sanomuksen irti kokonaan.. Tällä hetkellä kone majaileekin tohtorisedän luona, ja pidän sekä sormia että varpaita ristissä sen puolesta, ettei mikään iso ja olennainen osa ole rikki, ja selvitään pelkällä perushuollolla..

Tämän vuoksi Yukin lauantaille suunniteltu cossi siirtyy Frostbiteen, ja täten lauantain puku on auvoisen auki. Vaihtoehtoina on pyörinyt mm. Maizonon molemmat asut, Shichimiya ja Ranka. Shichimiyan peruukki on tosin Suomenlinnanreissun jäljiltä aika jäätävän näköinen ja kaipaa henkiinherätystä. ^^; Itseasiassa minkä hahmon sitten valitsenkin, pääsen peruukkihommiin, oh well~ Mutta, mielipiteet asiasta ovat tervetulleita!


Sunnuntaille taas tulee se puolikas uusi cossi. Puolikas siksi, että uudelleenkäytän vanhan cossin takkia ja kenkiä. Kyseessä on siis AKB0048:n Successor-asu, ja hahmona tälläkertaa Paruru. Puvun teko on ollut aika hauskaa, sillä mm. hameet olen tehnyt liimanauhan ja muutaman käsinompelupiston voimilla näin ompelukoneen puutteessa. Homma oli kuitenkin aika hauskaa ja kivutonta, ja koristenauhakin asettui paikalleen oikeastaan aika nätisti pikapaltteella~ Odottelen vielä piilolinssejäni, ne näyttäisivät ainakin kuljetusfirman mukaan olevan jo Suomessa. Nyt odotellaan vielä että ne kulkeutuvat postiin asti josta saisin ne noudettua, toivottavasti tämä tapahtuu huomenna. 



Peruukin kanssa oli taas hyvät etsinnät ja pähkäilyt käynnissä tuon hämärähkön värin vuoksi, ja vaikka peruukki jonka hankin ei olekaan yhtä punakka kuin lähdekuvansa, on se ainakin omasta mielestäni vallan käypä tähän! Tilasin siis jälleen pitkän ja kiharan peruukin, koska se oli ainoa muoto missä löytyi sopivaa väriä. Hassua kyllä. miten juurikin nuo pitkät ja kiharat peruukit tuntuvat olevan se sortti mitä myydään edullisimpaan hintaan ja lyhyistä saa pulittaa enemmän. Leikkaamishommia ja suoristusta tämä on kyllä vaatinut kovasti. Peruukkihommat eivät kyllä ole se oma vahvuuteni.. ^^'

Ihanien kiharoiden irtinapsiminen kirpaisee aina. ;;
Oikea väri on vähän tummempi, puhelinlaatu ja vessavalo hämäävät.
On kyllä mukava fiilis kun cossit ovat näin hyvällä mallilla ennen conia, ja voi rauhassa pelata Love Liveä ilman että puvut kärsii. ^.~ Mutta ei kai tässä sen kummempia,Yukissa nähdään!

2014/12/31

Vuoden paketointi, part 2

Viime merkinnässä kävin läpi conit, tähän merkintään lipsautan muunlaisia pikku tapahtumia. ^^


Traconin ja Talksin väliin mahtui PC'n päivänmittainen shoottailureissu Suomenlinnaan, josta jäi käteen hyvä läjä hienoa kuvamateriaalia. Päivä oli hyvin aurinkoinen ja sinänsä lämmin, mutta Suomenlinnan saarisen sijainnin vuoksi siellä tuppaa tuulemaan aina. Itse onnistuin vähän vilustumaankin, vaikka takki oli päällä suurimman osan ajasta, ja kaulan ympärille oli kiedottu nelisen metriä kaulahuivia. :'D Asuna toimi siis sarjan Chuunibyou, demo Koi ga Shitai! hahmo Shichimiya Satone.

Kuvaaja: mviolet

Kuvaaja: Rita
Kuvaaja: Tuiksu






















Kuvaaja: Tuiksu

Olen todella iloinen ja kiitollinen kaikista kuvista mitä puvusta sain, eli iso kollektiivinen KIITOS teille ihanille jotka kuvasitte! Opettelin Suomenlinnassa myös käyttämään omaa kameraani paremmin, mutta koska tarvitsen vielä harjoitusta, eivät kuvat ole ihan priimalaatuisia vielä. Vielä minä sen opin, niin pääsen tulevaisuudessa maksamaan samalla mitalla takaisin teille, jotka olette kuvanneet minua! ^.~

~*~

Seuraava häppeninki oli lokakuun loppupuolella, kun pakkasimme mvioletin, Ritan ja Tuiksun kanssa kimpsut ja kampsut, ja lensimme Rovaniemelle viettämään Halloweenia ja Kifian synttäreitä tämän luokse! (Toka kerta ikinä kun lensin mihinkään, whii!) Kävimme mm. studioshoottailemassa, joka oli itselleni ihan uusi juttu jos ei satunnaisia pyörähdyksiä kuvauspalvelussa lasketa. Pukuina oli Love Liveä, itselläni Kotorin lammas/kili? versio. Julkaisukelpoisen kuvamateriaalin määrä jäi vähän pieneksi, mutta hauskaa viikonloppuna oli senkin edestä!

Blurriset selfiet on parhaita!
Kuvaaja: Kifia
Nimettiin tuo kurpitsa Penaksi, shootin jälkeen se
pilkottiin, muhennettiin, ja laitettiin kuppikakkuihin :'D
























Penan hurja muodonmuutos!


 ~*~



Ja vuoden päättävänä tapahtumana toimivat jälleen PC'n pikkujoulutanssiaiset, joissa itsellä oli järjestyspuolelta nakki ruokapuolen hommissa, mutta kiitos ihan parhaan ruokatiimin, jäi tanssimiselle ja muulle aikaa ruhtinaallisesti. Hävettää melkeen sanoa tässäkin kohtaa, että puku oli uusiokäytössä, mutta tällä kertaa ainakin pienellä muokkauksella! Käytin siis Nanamin mekkoa, mutta modasin sitä toimivammaksi. Eli poistin huonosti virkaansa toimittaneet rigilene"luut", lisäsin olkaimet ja helmaan pitsiä. Hahmoksi päätyi yllättävästi Shingeki no Kyojin-sarjan Petra. Tapahtuma kun oli kuitenkin vain meidän pikkujoulujuhlamme, joten asun virallisuudesta ei tarvinnut stressata niin kamalasti. Hahmopäätös syntyi itseasiassa vasta aamulla, ja pohjautui mm. siihen, että kaveri jonka kanssa olin tanssinut harjoituksissa cossasi saman sarjan Arminia. Unlikely combo ja niin edelleen. :'D Olen kyllä hahmopäätökseen kovin tyytyväinen, ja paikalla oli jonkinverran muitakin SnK -cossaajia, joka oli paikoitellen hauska asia, ja saattoi aiheuttaa paikoitellen pientä hämmentymistäkin.


Sööttinä Mikuna Tuiksu!
Kuvaaja: Itselaukaisin! Kuvauspalvelu toimi siis itsepalveluperiaatteella~


Paikalla järjestettiin myös pienimuotoinen cosplaykisa, johon ilmoittautuminen tapahtui paikanpäällä. Pienoisen suostuttelun jälkeen päädyimme sitten Tuiksun kanssa mukaan. Ja kun nyt epätodennäköisistä comboista puhutaan, niin miten olisi Miku Hatsune + Petra Ral? :'D Hahmojen yhteensopivuudesta viis, ainakin asumme sopivat värimaailmoiltaan hyvin yhteen! Kisassa ei ollut sijoituksia, vaan sen sijaan jaettiin erilaisia kunniamainintoja, ja saimmekin yllätykseksemme "Harmonia"-palkinnon juurikin tästä yhteensopivuudestamme! Kunniamaininta-idea oli kyllä tosi hauska, ja sopi tällaiseen tapahtumaan tosi hyvin~





Ilta muuten kului aika suuresti tanssin merkeissä, alkupuoli meni tuttuun tapaan historiallisten settien merkeissä, ja uutena tulokkaana olivat ns. vakiotanssit, jotka eivät ole itselleni kovin tuttu juttu, joten niistä tuli hieman luistettua kun ei sujunut. Illan discopuolesta taas ei, musiikkisetti oli taas aivan mahtava, ja oman toivebiisin mukaanpääsy nosti fiilistä entisestään~ Saatoinpa siis vetää omalle pikkuporukalle AKB48'n Koisuru Fortune Cookie:ta! Lavalle asti en kuitenkaan uskaltanut vetämään. :'D Kaiken tanssimisen jälkeen odotin vähän kipeitä jalkoja seuraavalle aamulle, mutta sellaisilta fiiliksiltä vältyttiin. Idolikunto, täältä tullaan!

 ~*~

Siinäpä ne vuoden tapahtumat taisivatkin olla. Tällainen saldo tänä vuonna, katsotaan mitä vuosi 2015 tuo tullessaan! Suunnitelmia löytyy hieman niin tapahtumien kuin pukujenkin osalta, mutta näistä lisää sitten myöhemmin. Pyrin ensivuonna ainakin saamaan aikaiseksi enemmän, tämä vuosi tuntui jotenkin hiljaiselolta noin uusien pukujen saralla. Toisaalta taas, ainakin olen saanut aikaiseksi asuja, joita kehtaa käyttää uudelleenkin! Sain tehtyä seitsemän uutta pukua, ja näiden lisäksi pakersin työlään projektin kanssa, saamatta sitä vielä valmiiksi.

Valmistuneet asut:

Sayaka Maizono (Dangan Ronpa), idoliasu
AKB48 Beginner -asu
Shichimiya Satone (Chuunibyou)
Kotori Minami (Love Live!) Natsuiro Egao de 1, 2, Jump!
Kotori Minami (Love Live!) Kesä-koulupuku
Kotori Minami (Love Live!) Lammaspässijoku
Tsubasa Kira (Love Live!) Shocking Party


Kollaasi-asia viimevuoden asuista!


Työn alla olleet:

Sumia (Fire Emblem: Awakening)
Vielä jonkinverran työstettävää ja säätelyä. Ompeluosuus valmis, suurin osa armoreistakin. Tilattava mahdollisesti paremman sävyinen peruukki, ja puvun osaset pitää saada vielä jotenkin paremmin balanssiin keskenään. Harmittaa pitää tätä työn alla näin pitkään, kun todennäköisesti valmistumisensakaan jälkeen en tule olemaan pukuun täysin tyytyväinen ^^; Olen kuitenkin pukua tehdessäni saanut kokeilla paljon uusia juttuja, ja tätä myötä koen oppineenikin jotain uutta, ainakin worblan käsittelystä!

Isanami (Brave10)
Tämän oli tarkoitus valmistua jo kesällä, olen aloittanut asun tekemisen ja peruukkikin löytyy jo, mutta kangaskauppa ei tarjonnut tyydytystä sävynatsille mielelleni. Vaikka asun kangasosista löytyy vain kahta eri sävyistä sinistä, niitä oli ainakin kesällä vaikeaa löytää, vieläpä sopivissa materiaaleissa. Matka käy vuoden alussa Tallinnaan, josko sieltä löytyisi ratkaisu tähänkin ongelmaan!

Ja toivotusta riittää myös tämän postauksen loppuun näin vuoden viimeisenä päivänä, eli


**** Hyvää Uutta Vuotta !! ****

Nähkäämme jälleen ensivuoden puolella ~