2012/05/16

Kuplivat kirsikkapuut

Hetki on päässyt hurahtamaan Kupliista ilman minkäänlaista mainintaa, mutta suoraansanoen minulla ei ole melkeinpä mitään sanottavaa tapahtumasta. Oli ihan kivaa taas pistäytyä Tampereella, käydä vähän katselemassa cosplaykisaa ja cossaajia muutenkin ja niin edelleen, mutta oltiin loppujenlopuksi senverran vähän aikaa paikalla, ettei kummempaa elämystä ehtinyt muodostumaan.

Oltiin paikalla muutama tunti lauantaina, jolloin cosplaykisa  pidettiin. Kaikki loput kiinnostavat ohjelmat olivat sitten sunnuntaina, tai mikä ketuttavampaa, lauantaina, mutta samaan aikaan cosplaykisan kanssa. Oli vähän argh - fiilis, kun katsoi ohjelmaa etukäteen netistä, ja totesi, että ne pari juttua jotka voisi käydä katsomassa, oli sijoitettu juuri siihen samaan aikaslottiin. Ihmetyttää vieläkin, miksi nämä ainoat samaa kohderyhmää varten tarkoitetut ohjelmat olivat sijoiteltu noin, mutta no can do.



Cosplayasin siis Roxyä, ja saatiin otettua tästä muutama nopea kuvakin todisteeksi. Cossi oli päällä ihanan mukava, ja se pääsee uudelleenkäyttöön todennäköisesti Desuconin lauantai-iltana, kunhan hankin uuden huulipunan tuon vanhan tilalle. Se nimittäin oli aikamoista kakkaa noin suoraansanottuna, ei pysynyt paikallaan oikein mitenkään, levisi, hävisi ja suttaantui vain vaikka kuinka oli fixing powderit päällä, joka pisti kyllä ketuttamaan kun kokoajan sai olla korjailemassa. Toisaalta kyllä vähän odotinkin tuota, mitäpäs ostin sen halvemman version!  Paikalta löytyi aika paljon Homestuckia, joka ei toki ollut yllätys. Harmittaa kyllä vieläkin vähän, kun en pystynyt mennä hengailemaan näiden muiden kanssa vaikka ihan kutsuttiinkin, mutta kun toinen meistä ei tätä mainiota asiaa fanita, niin en viitsinyt lähteä juoksentelemaan omille teilleni/kyllästyttää toista kuoliaaksi. :D Ehkä jossain toisessa tapahtumassa sitten!



~*~

Myös Roihuvuoren Hanamissa tuli käytyä tuossa sunnuntaina, mutta sieltä ei jäänyt käteen edes kuvia. Oli kuitenkin kaikenkaikkiaan ihan hauska iltapäivä, ilma oli aivan mahtava, ja tällä kertaa tuli jopa hengattua ihan uusien ihmisten kanssa vaihtelun vuoksi. Cosplayasin jälleen Haruhi Suzumiyan leffaversiota, josta tuolla headerissakin killuu kuva, katsotaan josko joskus saisin tästäkin puvusta lisää kunnollisia kuvia. Täytyy kyllä sanoa taas, että olin ihan yllättynyt siitä kuinka moni tuolla halusi ottaa kuvan, vaikka itsestä tuntui että puku ei ole oikein minkään näköinen, ja oma naamakin tuntui ihan kulahtaneelta.

Olin myös kuulemma joutua pukukisaan, mutta koska onnistuin sniikkailemaan varjoissa ja piiloissa niin hyvin, ettei kyseinen agentti aka Nezumi-chan löytänyt minua enää toista kertaa, joten säästyin lava-ajalta. Naureskelin sitä, että olin melkeinpä ainoa cosplayaaja tapahtumassa, joka ei päätynyt lavalle asti. :D Kisa oli kyllä arvattaenkin paljon vapaamuotoisempi kuin mitkään cosplaykisat ovat, ja koska kyseessä oli pukukisa, oli suuri osa osallistujista cosplayaajien sijaan lolita-muodin edustajia, ja sen voi huomata myös sijoittuneista:

Vasemmalta oikealle : Coolein asu, Söpöin asu, Erikoisin asu, Harmonisin kokonaisuus, Yksityiskohtaisin asu. Ainakin jos muistan oikein nuo tittelit. Kisassa siis sai tuollaisen tittelin, ei numerosijoitusta.

Näiden tapahtumien lisäksi olen mm. vihdoinkin saanut sen Homuran peruukin. Se oli alunperin kuulemma lähetetty, mutta palannut takaisin myyjälle. Myyjä oli todella nopea vastaamaan, asia saatiin selvitettyä helposti,  ja annettuani yhteystietoni uudelleen peruukki saapui perille kohtuullisen nopeasti, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Harmitti vain, kun prosessissa meni niin kauan etten saanut enää laitettua feedbackiä eBayn kautta. Peruukki on kuitenkin tosi laadukas, paksu kuin mikä, ja ihanan silkkisen tuntuista kuitua. Nyt pitäisi vielä uskaltautua saksien kanssa tuon kimppuun, sillä otsatukka kaipaa aika ronskia ohennusoperaatiota. Napsautin tuohon tuon otsiksen melkeinpä heti kun olin saanut peruukin päähäni, joka selittää kuvassa naamalla lojuvat kuidunkappaleet, hhaha.

Nauttikaa meikittömästä naamasta ja kauniista ilmeestäni. :'D
Noin muuten cossien edistymisestä kirjoittanen taas oman postauksensa, ettei mennä liian sillisalaatin puolelle. Jotain on kuitenkin tehtykin, loputkin kankaat saapuivat tänään, ja edistystä tapahtuu!



1 kommentti:

  1. Wow toi 'keihästyyppi' pukukilpailu kuvassa on western!Harada Hakuoukista. <3

    VastaaPoista