2012/04/20

Pääskynen ja kevät

Sitä luvattua päivitystä sitten! En ole vielä saanut uusia kankaita, saatika sitä Homuran peruukkia kotiin asti (vähän jo hirvittää peruukin puolesta), joten kyseistä pukua ole päässyt työstämään vielä, mutta sen sijaan olen keskittynyt mm. erään vanhan keskeneräisen puvun valmiiksi saamiseen.




Hahmo on ihana Simca sarjasta Air Gear, ja puku on ollut kesken viimekesästä asti. Sain jonkun intopurkauksen tuolloin, ja aloin vain tapani mukaan tehdä pukua, vaikken tiennyt mihin sen vetäisin päälleni, ja pyräyksen jälkeen puku jäikin keskeneräisenä jemmaansa, odottamaan hetkeään. Ja se hetki koitti nyt, lähes vuotta myöhemmin. Alunperin jätin pukuun senverran väljyyttä, että sain sen vetäistyä yläkautta päälle ja pois, mutta totesin nyt, että tämä näyttää vaan pöntöltä. Lisäsin siis taakse vetoketjun jotta pystyin kavennella pukua hieman istuvammaksi, ja nyt näyttääkin huomattavasti paremmalta kun puku istuu päälle paremmin kuin perunasäkki, enkä näytä sitä kymmentä kiloa lihavammalta.

Hhaha nolo suusensuuri on nolo, mutta ilme oli niin jäätävä.
Näytän siltä kuin olisin napannut välipalaa taustalla näkyvästä kasvista :,D






 Mekosta puuttuu vielä nuo hihojen ranneke-osat, ja tuo seifuku-kaulus pitäisi vielä kiinnittää, mutta noiden tekemisessä ei luulisi menevän kovinkaan kauaa. Tämän lisäksi pitää hankkia hanskat ja lakki, vääntää nuo lasit, sekä katsella vähän jotain kenkiä joita voi käyttää bootcoverien kanssa conipaikalla. Noin shooteissa voin kyllä käyttää rullaluistimiani, mutta conipaikalla olisin aika major turvallisuusriski ne jalassa, eikä tuo tuppaa olemaan sallittuakaan sisätiloissa. Teen vaan bootcovereista sellaiset, ettei niitä tarvitse liimata kiinni, niin voin käyttää niitä molemmissa tapauksissa.

Tuo peruukki puolestaan on varsinainen takkumagneetti, mutta Niiskuneiti auttaa aina, ja sen voimalla on pysytty valoisalla puolella, eikä sitkeämpiä tappuroita ole koskaan ilmaantunut. Vannokaamme tuon taianomaisen suihkeen nimeen. Kyseessä on kuitenkin se ensimmäinen pitkä peruukkini ikinä, joten olen iloinen siitä, että tuo on vieläkin noin uudenveroisessa kunnossa, vaikka sitä olenkin aika moneen kertaan käyttänyt. Pakko tunnustaa, että joskus tylsinä hetkinä kulutan aikaa vain mallaillen peruukkeja päähän ja kieputellen niitä kaikenmoisille kampauksille, ja tämä yksilö on joutunut uhriksi aika moneen otteeseen.

Simcan tapahtumasta ei ole vielä varmuutta, sillä suunnitelmat elävät aina, enkä viitsi niitä tänne turhaan kirjoitella juurikin sen vuoksi. Ainoat cossit jotka ovat tapahtumiltaan varmoja, ovat ryhmät, ja loput puvut lähinnä valmistuvat sinne minne valmistuvat, sen mukaan mitä tekee mieli tehdä milloinkin. Nyt Tampere Kupliin lähestyessä olen kuitenkin suhtkoht varma siitä, että sinne lähtee Roxy. Tällä hetkellä puvusta puuttuu enää paidan printin maalailu, ja kenkien hankkiminen.

En ollut meikannut huulia ja silmänrajauksia enempää, joten kamera päätti hoitaa
sensuurin pikselikakalla? Kiitos vain.




Puvusta itsestään ei kummempaa sanottavaa löydy, sillä se on yksinkertaisuudessaan hyvinkin nopeasti väsätty. Paidan ostin kirpparilta eurolla ja modasin pääntien isommaksi, hame syntyi samalla reissulla löytyneestä topista naksnaks vain, ja alla oleva musta toppi (+ kuvassa poissaolollaan loistavat sukkahousut) löytyi omasta kaapista jo valmiiksi . Kaulahuivin saan tosin väsätä uudelleen, sillä päädyin siihen tulokseen, että moisen väsääminen kankaasta tekee siitä paremmannäköisen ja nätimmin käyttäytyvän kuin omilla neulomistaidoillani tehty. Suuntaan vielä huomenna ennen töitä kohti Punanaamiota hankkimaan mustaa huulipunaa cossia varten, samalla kun ostelen maskeeraustarvikkeita muita cosseja varten, jolloin meikkikin on taattu. Töiden jälkeen puolestaan matka suuntautuu kohti PC:n ensimmäistä allnighteriä. :3 Näihin tunnelmiin,

Kreditit. Ylläoleva hattu, buutsit ja liivi (+ poni) lasketaan kuvausrekvisiitaksi, niitä en ole tekemässä. Ainakaan vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti