Still alive!

Hups, vähän viivästyi tämä, mutta täällä ollaan taas! Tracon takana, fiilis vastoinkäymisistä huolimatta mitä mainioin. Tämä postaus sisältää nyt tosiaan vain lauantain osuuden, jotta tästä ei tule mitään kilometrinmittaista tekstiä jota ei kukaan jaksa lukea.

Jos lähdetään liikkeelle perjantai 13. päivästä, joka ei jäänyt ihan sille ongelmattomalle puolelle. Toisinsanoen yksi pussukka jäi kotiin, mokoma sisälsi ompelutarvikkeita sekä pari lauantain cossin yksityiskohtaa. Huomatessani asian hotellilla tavaroita purkaessani pillahdin rehellisesti sanottuna ihan jäätävään stressi-itkuun. Osaset olivat tosin aika pieniä yksityiskohtia, toisinsanoen tasku-keppälerttu sekä propin kilikello, jota en viitsinyt kiinnittää ennen lähtöä, koska pelkäsin sen irtoavan kuljetuksen aikana ja halkaisevan proppisesta palasen mukanaan. Eniten harmitti keppälertun vuoksi, sillä tykkään tuosta yksityiskohdasta tosi paljon.

Pienen rauhoittumisen jälkeen suuntasimme Stockmannille, joka tuntui olevan ainoa aukioleva kauppa josta saisi sopivia tarvikkeita tuohon aikaan, vaikkakin kehnosti sieltä kyllä tarkoitusta palvelevia asioita löytyi. Onneksi olin kuitenkin ottanut kotoa mukaan paketin ilmakuivuvaa massaa propin epäfunktioimisen varalta, joten kykenin käyttämään sitä hyödykseni. Joskaan mokoma ei ehtinyt yön yli kuivua kunnolla, joka tuotti sitten myöhemmin muutaman ongelman.

Lauantai-aamuna sain mm. huomata sen, että edellisen viikon kiireinen aikataulu ja siitä seurannut "en ehi syödä" oli aiheuttanut sen, että olin laihtunut niin, ettei cossin yläosa istunut päälleni oikein. Seuraava vastoinkäyminen liittyi siihen, että sisäkosteudestaan johtuen korvike-kerttuseni tipahti irti kuumaliimoistaan kävelymatkalla, ja huomasin sen vasta pukuhuoneessa. Lisää stressaamista ja itkua tähän väliin. Onneksi mulla oli kuitenkin tommonen höpsö sansimörkö mukana joka sitten suostui auttamaan, ja odottaessani Tamperetalolla kävi hotellihuoneella väsäämässä minulle sen kolmannen version (kohta konkkaan menevästä Tiimarista haetusta) massapallonpuolikkaasta ;u; ♥! Matkalla hän myös löysi lättyseksi tallotun kerttuseni Tamperetalon pihasta. 

Plört.

Olin bäkkärillä ihan innoissani siitä, että siellä seisoi niin monta ihkua senpaita joita saatoin pikkasen salaa fanittaa vaan tajutakseni että hetkinen, olen samassa kisassa. Täytyy kyllä sanoa että feilailuni vuoksi tunsin olevani ihan väärässä joukossa ja lievästi lirissä kun ympärillä vilisi toinen toistaan hienompia pukuja, mutta onneksi bäkkärillä ihana cosplaymamma ja ne upeat kanssakisaajat saivat minut pysymään järjissäni, sydän teillekin: ♥! Arvostan vallan kovasti mammoja jotka pitivät huolta että kaikki saivat vettä ja purtavaa, stressatessa kun ainakin itseäni tuppaa janottamaan paljon, ja en saanut aamulla stressiltäni syötyäkään, joten pienikin purtava oli suuressa arvossa. Ihmiset lavan takana olivatkin se hienoin juttu kisassa. ( ^ ω ^)

Molemmat kuvat kuvauspalvelusta, kuvaajana Emilia Lahtinen !

Odotellessamme bäkkärillä pääsyä lavalle, katselimme WCS-näytökset, vaikkeivät kaikki yksityiskohdat kamalan hyvin erottuneetkaan pieneltä screeniltä ja kanssakisaajien päiden välistä kurkkiessa, mutta ainakin jonkinmoisen kokonaiskuvan esityksistä sai. Aivan upeaa että pareja pääsi lavalle asti tänä vuonna näin monta! Toivottavasti videomateriaalia ilmestyy, niin pääsee näkemään esityksetkin vähän paremmin.

WCS'n päätyttyä oli aika pukukisalle. Yhä lyhenevässä jonossa seisoessani oli fiilis hyvin sekava, samaan aikaan panikoin ja odotin innolla, enkä tiennyt kuinka päin olla. Kappaleen vaihduttua se viimeinenkin edessäni jonossa seissyt kisaaja marssi lavalle, ja odotin hetkeä jolloin ohjaaja viittoisi minut perään. Hetki koitti, ja se oli sitten menoa. Biisin energinen rytmi vetäisi mukaansa, ja kirkkaiden valojen takaa ei yleisöä juurikaan hahmottanut, loppujenlopuksi voisin jopa sanoa nauttineeni tuosta hyvin lyhyestä hetkestä jonka vietin lavalla. Kaikki se adrenaliini sitten purkautui päästessäni istumaan yleisöön, ja jalkani vetäisivät pienoisen tärinäkohtauksen, joka luojankiitos rauhoittui ennen ryhmäkuvaa. Pysyin kuitenkin pystyssä lavalla molemmilla kerroilla enkä tärissyt siellä, joskin ilmeeni olivat tosi jännittyneitä.. Rehellisesti sanottuna välttelen lavakuvien katsomista samaisesta syystä. ^^'

Onnea vielä kaikille upeille sijoittuneille, sekä WCS'n että pukukisan puolelta! ♥

Kisan jälkeen suuntasimme aika pian kohti hotellia, sillä tahdoin vain kengät pois jalasta ja ruokaa vatsaan. Kenkäset olivat tosiaan varustettu korkeimmilla koroilla mitä olen koskaan käyttänyt, ja kyllä se etukäteistotuttelusta huolimatta pikkuhiljaa tuntui jaloissa. Ilta kului sitten lähinnä Spiderman 3 -leffaa telkkarista tuijotellessa, ja nukkuakin sai vihdoin yli sen 5 tuntia.

Tottakai käännyin ajattelematta näyttämään 'huonomman' puoleni ja leppäkerttu jäi väärälle puolelle :'D

Puvusta ei tosiaan tullut otettua omia kuvia conin aikana, kun aikataulut ja stressaus eivät oikein sallineet sitä, mutta se hoidetaan jälkikäteen sitten eli ei ikinä. No ei, toivotaan että saan kuvaajan mukaan ja keksin kuvauspaikankin, niin saan tästäkin puvusta kuvia joku päivä, oikean keppälertun kanssa vielä! Vaikka täytyy sanoa että leppäkerttu numero kolme oli vallan symppis tapaus, etenkin kun sen väsäsi joku joka ei kovin kamalasti mitään askarteluja harrasta. :'3

keppälerttu 1, keppälerttu 3. Värit ei oikeasti ole noin oranssit.

Kisakokemus noin yleisesti oli kiva kaiken sen stressin jälkeen, mutta jotenkin se liukuhihnatyylinen juoksu lavanpoikki tuntui hieman tylsältä. Tällä hetkellä olisikin sellaiset tuntemukset, että voisin käydä joku kaukainen päivä vielä kokeilemassa kykyjäni esityksen sisältävässä kisassa. Tämä tosin vain siinä tapauksessa että mieleeni juolahtaa jokin tarpeeksi hyvältä tuntuva esitysidea, ja saan tehtyä toimivan taustanauhan. As in äänet ja puhe ei kuulosta siltä, että se tulee jostain kaivonpohjalta jne. Mutta aika näyttää, kiirettä ei ole!

Tavoitteenani kisaan lähtiessäni oli lähinnä se, että pääsen edes kerran kisaan puvulla johon olen edes melkein tyytyväinen, mutta en oikeastaan tiedä toteutuiko se vieläkään.. Muutamat asiat puvussa eivät onnistuneet/toimineet niin hyvin kuin toivoin, ja kotiin unohdetut asiat vaikuttivat omaan mielikuvaan puvusta aika paljon. Ja ei puhettakaan tuosta rumasta propista. Mutta hei se oli eka proppini ikinä, tästä alkaa kehitys ~