2013/09/30

Tracon - sunnuntai

Sitten se tylsä ja cosplaykuvaton sunnuntaipala.


Sunnuntai  kului sitten alkuperäissuunnitelmista poiketen Nanamin puvussa, sillä loppujenlopuksi päätin jättää Maizonon suosiolla kesken, etten turhaan tee rumaa jälkeä kiireessä. Nanamin asukin itseasiassa on kesken vielä senverran, että siitä puuttuu kaksi solkea, jotka korvasin tosi luovasti puvun sisäpuolelle piilotetulla hakaneulalla. Puvussa oli mukava olla muuten, mutta koska jalkani huusivat kivusta edellisen päivän kenkien vuoksi, eivät korkokengät tuntuneet kovin mukavilta sunnuntainakaan, joten kipittelin taas suuren osan ajasta ilman niitä. Kuvia ei tästäkään asusta siis tullut otettua ihan jo keskeneräisyyden vuoksi, mutta sitten ehtii kun saan vähän noita ihania idolipoikia seurakseni.

Ohjelmaakin tuli katsottua sunnuntaina, kun se lauantaina jäi vähän väliin. Ensimmäisenä ohjelmana käytiin katsomassa Elffin ja Calssaran luento Cosplay around the world, joka valotti tosi huikeasti sitä eroa, mikä eri maiden cosplaykulttuurien välillä vallitsee. Täytyy myöntää että tätä luentoa ennen ei minulla ollut harmainta aavistusta siitä, miten erilailla täältäpäin katsottuna eri maissa harrastetaan, joten informaatiota tuli paljon odotettua enemmän. Hauskaa infoa sekin, että Suomeen tilataan toisiksi eniten Worblaa maailmassa, mäkin haluun. Luentoa oli muutenkin mukavaa seurata, ja asiassa pysyi hyvin mukana vaikka parivaljakon saksalainen osapuoli välillä puhuikin kovin nopeasti, selkoa sai kuitenkin vallan mainiosti. :3

Seuraava ohjelmanumero oli osaltani kovin odotettu JPOP vs. KPOP: The Live Action -tanssiesitys, joka oli aivan mahtavaa katsottavaa. Chotto!n tytöt olivat jälleen valinneet niin ihania biisejä, etten voi kuin ylistää mahtavaa musiikkimakua, edustettuina olivat (ainakin muistaakseni, muistikuva saattaa valehdella kun tapahtumasta on ehtinyt vierähtää hetki) niin AKB48, Juice=Juice kuin Morning Musumekin. Maininnatta ei jää kuitenkaan myöskään .ZERO, jonka sharpit liikkeet ja karismaattinen lavashow veivät mukanaan, vaikka nuo korealaisten poikabändien biisit eivät olekaan minulle kovin tuttuja. Yhdistettynä nämä kaksi tasapainottivat toisiaan juuri oikealla tavalla, tarjoillen vallan sopivassa suhteessa söpöä ja coolia tyyliä, saatoin esim. sulaa yleisössä. Tätä lisää!



Suoraan tuolta suunta oli sitten kohti sunnuntain cosplayspektaakkelia, tai tarkemmin sanottuna sen jonoa. Tosin kovin suurta jonoa ei sillä ovella ollutkaan josta me menimme sisälle, kun se kaikki väentungos tuntui olevan toisellapuolen kakkoskerrosta. Karaokehuoneen puoleisesta ovesta puolestaan pääsi aika nopeasti sisälle. Ihmettelen kyllä silti tätä paikkaliputtomuutta, sillä tanssiesityksen aikanakin mietin hermostuneesti sitä, että pääsenköhän enää tämän jälkeen isoon saliin sisälle, ja se söi pikkaisen sitä ohjelmastanauttimiskykyä. Sisään kuitenkin päästiin ja sopivalle kohdallekin jopa.

Kisa puolestaan oli aivan upea. Oli ihanaa nähdä niin hyvin suunniteltuja kokonaisuuksia, täyttä heittäytymistä, oivaltavia elementtejä ja toimivia hahmokemioita lavalla. Puvuista nyt aloittamattakaan. Toki joukkoon mahtui monenlaisia esityksiä, joista osa innosti enemmän ja osa vähemmän, voin myöntää mm. voineeni hieman pahoin sen kauhuisan 'roiskitaan tekoverta' -esityksen kohdalla.. (Ihmettelen yleensäkin sitä, miten jotkut kehtaavat sotkea lavaa niin paljon ja aiheuttaa mammoille/vänkäreille järkyttävän siivousurakan kaiken roudaamisen lisäksi.) Onnea kaikille sijoittuneille esityskisan puolelta, sekä tietysti upeille NCC -edustajillemme!


Täytyy tosin sanoa minunkin se yksi asia mikä sai otsasuoneni, ja lukemastani päätellen usean toisenkin henkilön otsasuonen sykkimään kisan aikana oli se hemmetin huutelu. Okei, hauskat jutut hauskoina, mutta vitsi on hauska lähinnä sen kerran, tai jos sen hauskuudesta ei pääse yli niin hihitelkää hiljaa yksinänne. Jumalauta nyt oppikaa käytöstapoja tai painukaa ulos jos ette siihen kykene. Esitys alkaa hiljaisuudesta, huutelullanne voitte hyvin pilata koko esityksen alun ja esiintyjien fiiliksen. Ja vaikka se olisi hauskakin juttu, niin antakaa niiden esiintyjien rauhoittua, hekin ovat ihmisiä joita saattaa alkaa jopa naurattaa, tai todennäköisesti hämmentää yleisön huono läppä.

Kisojen jälkeen jäimme saliin odottelemaan Päättäjäisiä. Ei kyllä olisi tarvinnut. Päättäjäisissä ei ollut niin mitään rakennetta taikka sen kummempaa sisältöäkään, eli ne olivat suhteellisen turha asia jos totta puhutaan. Ei lisättävää.

Päättäjäisten jälkeen sain vielä yhden ikimuistoisen kokemuksen, joka kruunasi sunnuntain. Olin kipittelemässä kohti ulko-ovea, kun eräs kuvaaja vielä halusi ottaa pari kuvaa. Kuvien ottamisen jälkeen kaksi ilmeisesti japanilaista tyttöä tulivat ihan ujon oloisina pyytämään kuvia, he ottivat ensin molemmat kuvan, ja sitten molemmat halusivat vielä yhteiskuvat kanssani, joka on minulle jotain ihan uutta! Kuvien ottamisen aikana ja sen jälkeen molemmat hihittelivät ja toistelivat kawaii-sanaa, ja olin vaan ihan uguumössönä kun oli niin söpöä (*´∀`*)


Ja näin. Seuraava tapahtuma odottaakin jo tänä viikonloppuna, kun suuntaan nokkani kohti Fanfestia! Mietin jonkinverran sitä, menenkö vai enkö mene tuonne, kun en mitään näitä superwholockeja ja hannibaleja seuraa, mutta ohjelmasta löytyi kuitenkin senverran kiinnostaviakin juttuja että paikalle pyörähdän. Ihanaa muutenkin että tapahtuma on näin lähellä, vain 15-20min junamatka, ja voi nukkua kotona. Tapahtumaa varten teen valmiiksi tuon Maizonon, jota varmaan käytän lauantaina, sunnuntaina sitten varmaan menen joko samalla puvulla tai otan Acchanin jälleen uusiokäyttöön. Olen kyllä tosi iloinen siitä, että olen tänävuonna saanut aikaiseksi pukuja, joita voi käyttää useammin kuin vain sen yhden kerran! ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti