2012/02/29

Minicon

 Coniraporttia taas melkein ajallaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Chibicon oli omasta mielestäni ihan mukava pikkutapahtuma, tosin sanottava on, että seura tekee conin, ilman sitä, en usko että fiilikset olisivat niin positiiviset, kiitos siis Ecca sekä muut, joiden kanssa tuli aikaa conissa vietettyä! En ole pitkään aikaan lähtenyt yksin conittamaan, joten hieman mietitytti, saanko olla yksinäni koko päivän, mutta onneksi näin ei käynyt. Aamulla tuntui kyllä jännältä kun sai herätä omasta sängystä, ja matkustaminen cossi päällä sellaisella alueella jolla liikkuu tuttuja oli hauskaa. Oli myös ihan kivaa ettei vaihteeksi tarvinnut raahata kamalaa tavarakasaa toiselle puolen Suomea jne, mutta jokin siitä normaalista aamuisesta conifiiliksestä vaan jäi puuttumaan kun ympäristö oli näin arkipäiväinen.

Tällä kertaa tahdoin olla varma siitä, ettei ranneke unohdu, ja laitoin sen tuohon jo edeltävänä iltana :D

Gloria noin tapahtumapaikkana oli itselleni uusi kokemus, sillä jollain tavalla olen onnistunut väistelemään ja missailemaan juuri ne kyseisessä paikassa järjestetyt tapahtumat, ja ymmärrän nyt paremmin, miksi niin moni dissaa sitä conipaikkana. Eihän ehkä toiminut mitenkään kamalan hyvin kiitos yleisen ahtautensa,  jonka lisäksi suurimmassa osassa sisätiloista tuntui olevan aika hyytävän kylmää kokoajan, jonka vuoksi ainakin itse palelin vähän väliä. Plussaa ei tullut myöskään siitä, että Helsingin kaupunki oli päättänyt tiputella lumet katolta juuri kyseisenä päivänä, jonka vuoksi pääovea ei voinut käyttää, vaan piti kierrellä takaoven kautta, joka tosin ei itsessään ollut ongelma, sillä kyllä sen sisäänkäyntipaikan löysi ilman kummempia krumeluureja, ja kuulemma paikalle oli opastuksetkin, vaikkakaan en niitä itse spotannut, sillä kipitin paikalle jotain omaa ihmeellistä reittiäni.

Ja kun opastuksista puhutaan, niin jos nuo opastukset sisäänkäynnille olivat hyvät niin opastukset conipaikan sisällä.. No, eivät toimineet. Olisin kaivannut ohjelmalehtiseen edes jonkinsorttista karttaa tai mainintaa siitä, missä esimerkiksi myyntipöydät/tennishalli sijaitsevat, sillä käveltyäni ympäri conialuella kuitenkaan kyseistä paikkaa löytämättä päädyin vain luovuttamaan. Myöhemmin tosin löysin paikan kun sinne porukalla mentiin käymään, mutta en kyllä olisi löytänyt muuten.

Näiden lisäksi ehkä eniten ärsyynnystä aiheutti riistonarikka, joka veloitti 2 euroa siitä, että sai heitettyä takin ja ylimääräiset tavarat narikkaan, ja vielä euron jokaisesta lisäkäynnistä. Ihan okei ehkä joillain keikoilla tms jossa vain dumpataan tavarat narikkaan, mutta ei conissa, josta pitäisi välillä päästä käymään muuallakin, kuten syömässä. Tämän vuoksi itsekin kävin syömisreissulla ilman takkia, en onneksi jäätynyt ihan totaalisesti, kun pakkasta ei ollut mitenkään giganttisen paljoa, mutta mielelläni olisin kyllä ulkovaatteitani käyttänyt kun sellaiset kerran omistan.

Sitten jotain itse tapahtumasta, jossa kuitenkin noista epäkohdista huolimatta oli kivaa. Ensimmäisenä katsottavana ohjelmana oli cosplaykisa, joka veti puoleensa jo ihan sillä, että lavalle nousi muutamakin enemmän tai vähemmän tuttu ihminen (joilla meni kisa aika putkeen, onnea!), mutta muutenkin tuo kisan katsominen tapahtumissa on vähänkuin piparit jouluna, pakko käydä katsomassa aina kun mahdollista. Hienoja pukuja ja esityksiä oli kyllä, vaikkakin kisa jäi kovin pienimuotoiseksi. Osallistujakannasta suurin osa tuntuikin ainakin kuulemani perusteella olevan ensikertalaisia, joille tälläinen pienempi kisa oli varmasti se mukavin tapa kokeilla siipiään. Kovasti kyllä sain taas painostusta siihen, että pitäisi joskus uskaltaa sinne lavalle itsekin, joten katsotaan! Jos tälle vuodelle ilmaantuu tilaisuus osallistua johonkin pieneen kisaan jossa ei tarvitse olla näytöstä, voisin hyvinkin kokeilla, ihan kokemuksen vuoksi, kenties se sitten vaikka nappaisikin. Suunnitteilla olevista puvuistakin kun löytyy yksilöitä, joilla voisin jopa kuvitella kisaavani, mikäli onnistumisen henget ovat kanssani.

Toisena ohjelmanumerona kävin katsomassa One Piece -paneelia, vaikka en ole edes katsonut kyseistä sarjaa tai mitään, mutta tuli tylsää, enkä löytänyt edes tennishalliin, jossa olisi ollut kiinnostava Parapara -oppitunti, joten päädyin sitten tänne. Viihdyttävyys oli kyllä kohdallaan, eikä homma ollut turhan totista, joten jopa minunkaltaiseni lähdettä tuntematon pysyi aika hyvin kärryillä ja perse penkissä ohjelman loppuun asti. Pitää kyllä sanoa, etten ole vieläkään ainakaan hetkeen katsomassa sarjaa, sillä sen suunnaton pituus lievästi sanottuna lannistaa, mutta ehkä tuonkin urakan otan jossain vaiheessa. Mangaa olen joskus koittanut lukea, mutta se piirtotyyli ei uponnut itseeni niin ollenkaan, joten yritykseksi se jäikin.

Postauksen cossikuvat otti Sona.
Ohjelman jälkeen spottasin itselleni seuraa, ja photoshoottailtiin vähän. Olen iloinen, kerrankin sain puvustani hyviä kuvia, joita kehtaa heitellä nettiin. Hieman tosin argh, kun huomasin jälkikäteen kuvia katsoessani että nuo paidan etuosan rusettinauhat olivat valahtaneet auki, jonkavuoksi edestäpäin otettuja kuvia en viitsisi käyttää, joka harmittaa vähän, sillä niistäkin löytyi onnistuneita otoksia.

Tuo C.C'n puku oli tosiaan hetken mielijohteesta conia edeltävän viikon aikana tehty, ja aikalailla kierrätys -teemalla mentiin jälleen: paita on modattu vanhasta giganttisesta kauluspaidasta, vetäisin uusiksi lähes jokaisen kohdan siitä (kavensin koko paitaa, leikkelin hihat ja helman lyhyemmiksi, vanhan kauluksen irti, ja lisäsin tuon röyhelön jne). Lisäksi tuo valkoinen alushame on joku tädin vanha, jota lyhensin vain vähän, ja kankaat korsettiasiaan, noihin päällimmäisiin hamekerroksiin, sekä kengät löytyivät varastoista. Ainoa asia minkä ostin tätä cossia varten oli siis keltainen fleece Cheese-kuniin.

Käytin tuohon korsettiin myös ekaa kertaa "tukiluita", että se saisi hieman ryhtiä eikä lösähtelisi ihan ryttyyn kokoajan. Lainausmerkit siitä syystä, että mitään oikeita korsettiluitahan en siis hankkinut, vaan sovelsin vähän: leikkelin jäätelöboksin kannen suikaleiksi ja laitoin suikaleita kaksi päällekkäin tueksi. Ihan hyvin nuo tehtävänsä hoitivat ryhdittäjinä, kun mitään kovin näkyvää efektiä en hakenutkaan.

Valo osuu nenään ehkä vähän oudosti, mutta ainakin tästä näkyy koko puku!
Shoottailun jälkeen mentiin katsastamaan FFFight, joka jaksaa viihdyttää lähes joka kerta. Vaikka osa taktiikoista onkin jo aika käytettyjä, on se faittien henki ja markkinafiilis asia, josta ainakin itse pidän, ja victory fanfaarin toitottaminen yhdessä kuorossa tuo sellaista yhteisöllisyyden fiilistä josta nautin. On myös aina mukavaa nähdä lavalla ihmisiä jotka eläytyvät hahmoonsa, ja tuovat tätä ilmi lavakäyttäytymisessään, aivan kuin cosplaykisankin puolella.

Tuli myös katsastettua Cosplaydeitti, jota en olekaan vähään aikaan käynyt katsomassa, ja se oli kyllä simppelisti sanottuna hieno ohjelma. Usein deitti jää vähän laimeaksi mm. heittäytymisen puutteen vuoksi, mutta tälläkertaa se ei ollut siitä kiinni, sillä vallan mahtavat juontajat saivat koko deitin heräämään henkiin eläytyen hahmoihinsa, ja tuoden luonnollisen tuntuista huumoria tilanteisiin. Yksi juttu joka on yleensäkin esiintymisissä kamalinta on juurikin se pakotettu huumori, joka tällä kertaa loisti iloisesti poissaolollaan. Tässä ohjelmassa olivat tosiaan juontamassa samat ihmiset, jotka pitivät tuon One Piece -paneelin, ja toivon todella että heitä tullaan vielä näkemään lisää coneissa ohjelmanpitopuolella.

Deitin jälkeen jäljellä olivat vain Päättäjäiset, jotka olivat lähinnä sitä muiden puolesta iloitsemista cosplaykisasijoituksista ynnä muuta. Plus se tanssiryhmä joka esiintyi samalla esityksellä sekä avajaisissa että päättäjäisissä ansaitsee itselleen sydämen ! Tanssi oli niin sujuvaa, ja liikkeet synkassa että ah, olisin voinut tuijottaa sitäkin vielä monta kertaa lisää noiden kahden kerran lisäksi. Teknisen sujuvuuden lisäksi esityksessä oli myös kivasti mukana pientä huumoria ynnä muita faktoreita jotka yhdessä tekivät kokonaisuudesta hyvin onnistuneen.

Kotiin saavuttuani tunsin vielä ehdotonta vetoa testata Biitiltä diilaamaani peruukkia, joka on kyllä niin ihana että oksat pois. Saatoin myös innostua siitä, että tuo sopii eräälle hahmolle jolle sitä pienellä varauksella kaavailinkin, joten meikkini koki pienen muutoksen kamerahoroilua varten. Avraajat arvaa mikä hahmo.

Puhdas peili on tosi puhdas.

Spammasin sydämiä näköjään ainakin senverran, että voisi luulla päivän olleen onnistunut, hhahah. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti