2013/11/08

Hameiden ylivalta

Uudistin vähän ulkoasua, kun vanhan setin värit alkoivat tuntua jo tunkkaisilta, ja kaipasin kuvallista headeria. Saatan säädellä tätä vielä vähän jos keksin jotain, mutta teen sen sitten kun koodari on kotona hhahah, osaan kyllä vaihtaa taustan, headerin ja värejä, mutta siihen se vähän niinkun jää. :,D  Mutta näyttää tämä ainakin omasta mielestäni nyt paljon paremmalta, vaikkakin header on ehkä vähän iso.

Ja sitten siihen varsinaiseen pointtiin, eli suunnitelmiin! Kuten aina, totean tähän alkuun että kaikki nämä puvut eivät todennäköisesti tule näkemään päivänvaloa ensivuoden puolella, sillä ihania hahmoja löytyy kokoajan lisää, nakituksia käy ja niin edelleen. Mutta tällä hetkellä nämä hahmot ja puvut innostaisivat kovasti.

Haruka Nanami (Uta no Prince-sama maji love 2000%)
Tämä puku on hyvin todennäköisesti toteutumassa pikkujouluihin kunhan en sössi mitään ja saan päätettyä mitkä kankaat valitsen tähän. Sinänsä puku on aika simppeli, mutta pientä uutuudenviehätystä luo se, että ajattelin luittaa tuon yläosan, jotta se mm. pysyy ylhäällä tanssiessa. Koska varsinaisia olkaimiahan tuossa ei ole, vaan tuollainen jännittävä ööö hartia-asia jonka nimeä en nyt keksi millään, minua fiksummat kertokaa onko tuolle jokin nimitys. ^^'

Olen empinyt tätä pukuvalintaa mm. kokovalkoisuutensa vuoksi, mutta näillänäkymin tämä on fiksuin valinta. Koska vaikka cosplaykansioni pursuavat mekkohahmoja, on tämä puku ehkä fiksuin tanssiaisvalinta. Etenkin kun ottaa huomioon rajallisen tilamme, jossa tahtoisin pystyä liikkumaankin jotenkuten, jota valtava hameviritelmä ei oikein salli, ja suuri osa listoillani olevista lyhythelmaisista mekoista ei oikein ole tanssiaismateriaalia.


Sayaka Maizono (Dangan ronpa)
Lisää idoleita luvassa! Sayaka on hieno hahmo ja tämä idolipuku niin söpö, että pakko saada! Ja teen nimenomaan tämän peliversion, en niinkään syttynyt niille animen idolipuvuille napapaitoineen. Tähän on hankittuna jo kankaat, ja aloitan tekemisen varmaan sen jälkeen kun olen saanut tanssiaispukuni tehtyä.

AKB0048
 Sanoinko jotain idoleista hhahah. AKB0048 kiilasi itsensä niin täysillä lemppariksi, että ei sen pukuilu vielä tähän jäänyt. Jo cossaamieni Atsukon ja Nagisan lisäksi sarjassa on muitakin ihania hahmoja joiden pukuilu innostaisi, puhumattakaan jo cossaamieni hahmojen eri asuvariaatioista. Hahmoina näiden kahden lisäksi innostaisi mm. ihana idolikyborgi-Mayuyu (keskirivi, siniset hiukset pinkeillä ruseteilla), sekä Paruru (takarivissä keskellä, viininpunaiset hiukset), joka ei animessa kamalasti tehnyt muuta kuin vilahti kerran jos toisen, mutta koska pidän oikeasta, AKB48'n Parurusta kovasti, tahtoisin kovasti cossata tätä. Ja jos näin sanotaan, niin minusta tuntuu että luontainen ilmeskaalani osuisi parhaiten yhteen tämän kanssa. ~


Nonon Jakuzure (Kill la Kill)
Listan ensimmäinen uusi tulokas on sanalla sanoen uusi, sillä anime pyörii tällä hetkellä kuudennen jakson kohdalla. Saatoin kuitenkin ehkä vähän ihastua ensisilmäyksellä sekä hahmoon että tähän pukuun. Koska ah ihana soittokuntatyylinen puku, pikkuisia siipiä siellä sun täällä, nätti väriskaala ja hattu! Olen ihan innostunut nyt hattujen ja hiuskoristeiden väsäämisestä, ja jos nurkissa lojuisi ylimääräistä telttapatjaa, olisin varmaan jo aloittanut tuon hattupohjan teon. ^^' Katson nyt kuitenkin sarjaa vielä eteenpäin ennenkun aloitan, jotta hahmon luonne paljastuu paremmin.

Saa nähdä sitten droppaanko tämän puvun kuin se olisi kuuma sittenkun näitä kilikili -cossaajia alkaa ilmaantumaan lisää.. Koska oikeasti ne alemmuuskompleksifiilikset on jotain ihan jäätävää, vaikka puku ja hahmo olisi kuinka ihana. Tekisi mieli melkein siitäkin syystä jo tehdä tämä nyt heti, ennenkun saan tietää sata muuta jotka ovat tekemässä puvun. Kyllä, kaikki saavat cossata tasan mitä tahtovat, mutta omien alemmuuskompeksieni vuoksi peräännyn helposti jos näen jonkun muun suunnittelevan samaa pukua. Koska se fiilis kun olet nähnyt huikeasti vaivaa puvun eteen ja sitten conissa näet toisen ja oma puku hävettää, on ihan hirveä. Tahtoisin vaan niin kovasti päästä tästä fiiliksestä eroon ja pitää kiinni siitä mitä itse tahdon tehdä, koska tämä taipumus on ihan äärimmäisen rasittava. Aina sanotaan ettei kannata vertailla itseään muihin jne jne, mutta sen lopettaminen on niin paljon helpommin sanottu kun tehty.

Mutta se siitä, eteenpäin suunnitelmissa!

Petra Ral (Shingeki no Kyojin)
Hyppään bandwagoniin yks kaks hep! Niin hieno sarja ja aliarvostettu hahmo. Tai no tuntuu että hahmon arvostus alkoi vasta siinä kohtaa kun tämä heitti veivinsä animessa (spoilerit piiloon ihan kaiken varalta). Hahmo on kuitenkin yksi omista ehdottomista lemppareista kyseisestä sarjasta, ja sopii minun cossattavakseni paremmin kuin toinen lempparini, Christa. Odotan sekä innolla että kauhulla pääsyä bondagevaljaiden kimppuun.

Isanami (Brave 10)
Jos olisin laittanut tämän tähän sarjan alkua katsoessani en olisi ehkä uskonut itseäni. Sarjan alussa hahmo kävi nimittäin hermoilleni muutamaankin otteeseen, mutta sarjan edetessä onnistuin ihastumaan tähän siinä mittakaavassa, että tämä päätyi cossilistani jatkoksi. Hups. Puku on nätti, ja liehuvaa kangasta on riittämiin, mutta en koskaan lakkaa ihmettelemästä tätä perinteisen näköinen vaatetus + pyöräilyshortsit -yhdistelmää.. Arvostan toki siinä suhteessa että vilauttelunestokeino löytyy jo hahmodesignistä!

Heroine (Amnesia CROWD)
Joo, en tiedä onko peliä edes julkaistu vielä, mutta tämä puku on vaan hnnngh ihana. Väriskaala on ihanan harmoninen, pidän ruskean, beigen ja kerman sävyistä vaatteissa kovasti. En todennäköisesti menetä kovin paljoa hahmon luonteesta vaikken pelaisikaan peliä, sillä luonteen määrä ei ole varmaan tässäkään painoksessa kovin suuri, mutta ihanat otomepelihahmot ja nätti asu, tahtoisin vain! Kengätkin tähän löytyisi jo.

Miqo'te (FFXIV)
Koska FFXIV on hieno peli. Tuo kuvassa osittain näkyvä Battlemage-setti olisi ihan super coolia tehdä, mutta ehkä eniten innostaisi se (vielä saavuttamattomani) White mage -kaapu Hahmohan on tietenkin paras ja ihanin kun sitä itse ohjaan ja sen itse loin, voin sanoa että kulutin aika paljon aikaa hahmonluonnissa, sillä kaiken saa säätää itse, kasvonpiirteistä kuppikokoon ja ääneen asti. Ihan oikeasti, mua ei saa päästää hahmoeditorien kimppuun taikka pelaamaan kaikenmoisia paperinukkepelejä, saan niihin aina kulutettua ihan tuhottomasti aikaa. ^^' Ps. Oon peleissä se jonka vika kaikki feilit on aina ja ikuisesti ku pelaan melkeen aina hiilereitä, nyyhkisnyyh.

Näiden lisäksi mukana hengaa tietenkin osittain ne samat hahmot, joita olen edellisinä "näitä tahtoisin cossata joskus" -listoillani heitellyt, ja muutamalta muultakin jo cossatulta hahmolta uusia pukuja. Nämä yllämainitut ovat vain lisänä listalla ja innostavat juuri nyt. ~ 

5 kommenttia:

  1. Kill la killin kohdalla voin kyllä samaistua alemmuuskompleksiperääntymiseen jonka varmasti tekisin jos kuulisin jonkun suunnittelevan satsukin tekoa :DD seuraan jatkuvasti pieniäkin vihjeitä muiden tulevista puvuista ja jos edes mainitaan tämän kauden sarja masennun täysin :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollain sadistisella tavalla on aina kiva tietää että muillakin on samoja ongelmia. :'D
      Mutta teeet sen Satsukin, uskon sen sopivan sulle tosi hyvin! ^^

      Poista
  2. Oih tosi ihania suunnitelmia! Varsinkin tuo Heroine (muutenkin tykkään Amnesiasta hirveästi ja sarjassa on tosi kivat hahmodesignit). ^^ Onnea cossien tekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat hahmot, ihanat suunnitelmat! ^ω^
      Amnesia on kyllä ihana etenkin hahmodesigniensä puolesta, ja pidän Heroinesta tosi paljon vaikka tämän luonne onkin jätetty vähän ohuenlaiseksi. Mutta se nyt lienee otomepelitytölle aika anteeksiannettavaa, kun kyseessä on kuitenkin hahmo jolla pelaa monenlaisia ihmisiä, ja samaistumisalaa on jätettävä että pelistä/sarjasta saisi irti ne maximum dokidokit hhahah ~
      Ja kiitos, onnea tarvitaan aina! ^^

      Poista
  3. Isanami! Mukavaa nähdä että Brave 10 cossaajia löytyy! :D Itse ku haluan cossia Masamunea joskus ainaki sekä myös Rokuroa ja luultavasti Saizouta...

    VastaaPoista