2012/12/17

Mitä tehdään maailmanlopun jälkeen

Tulin luvanneeksi viime postauksen lopussa valottaa vähän noita ensi vuoden suunnitelmia. Tai no ei niinkään suunnitelmia, vaan lähinnä ideoita siitä mitä voisi kuulua ensivuoden cossilistalle. Todennäköisesti unohdin joitain hahmoja tästä listasta, niitä tulee lisää, tippuu listalta, ja ne vaihtuvat tasaiseen tahtiin, mutta tällä hetkellä nämä alla olevat puvut tuntuvat inspaavilta ensivuotta silmälläpitäen.

Hahmoihin siis!

Marika Kato (Mouretsu Pirates/Bodacious Space Pirates)


Minihamemerirosvot onnistuivat koukuttamaan jo aika alkumetreillä koska hei, merirosvoja ja avaruus yhdistettynä! Marika hahmona puolestaan onnistui herättämään cosplayhengen ihan jo tuon puvun puolesta! Ihana ihana kerrospukeutuminen ja mukavia pieniä yksityiskohtia joita sormeni suorastaan syyhyävät päästä tekemään + pääsisin vihdoin tekemään tuota proppipuoltakin miekan muodossa. Puvussa on tosin se juttu, että en erityisesti innostu sen päälle pukemisesta keskellä kesää, joten tapahtuman pitäisi sijoittua akselille syksy - talvi. Olin jo suunnittelemassa tätä Frostiin, mutta sitten tapahtui asia nimeltä oho rahat ei taidakaan riittää, joten projekti siirtyi hieman eteenpäin. Jospa sitten syksymmällä!


Nagisa Motomiya (AKB0048), kuvassa oikealla

No kun katsoin sen animen aika äskettäin loppuun ja ihastuin totaalisesti. Pitää kyllä sanoa että aloin katsomaan sarjaa lähinnä niillä ennakko-odotuksilla että jee, musiikkia, tanssia ja söpöjä tyttöjä, mutta se osoittikin olevansa paljon muutakin. Ainakin kyynelkanavat avautuivat muutamaan otteeseen ja cosplaykansio kasvoi kivasti, voi miksi niin monta söpöä asua! Nagisa on hahmona sieltä lempparipäästä, ja jotenkin pystyn niin samaistumaan tämän epävarmuuteen itseensä, ja siihen kuinka hän päättää kuitenkin voittaa itsensä ja tavoitella unelmiaan. Cosplay-inspis kertaantuu myös siitä, että minulta löytyisi tälle jo suhtkoht sopiva peruukki, eli tarvitse alkaa turhaan tilailemaan uusia. Siis sikälimikäli pääsen yli tästä liiallisesta perfektionismifiiliksestä sen suhteen että sävy on hieman liian persikkainen eikä tarpeeksi pinkki ja pituus on ehkä pari senttiä liian vähäinen. Tällä hetkellä into hahmoon on kuitenkin senverran kova, että Frosti tuntuu hiukkasen houkuttelevalta paikalta.




Maria Akizuki (Shin Sekai Yori / From the New World)
Toinen aika uusi tuttavuus, aloin katsomaan tätäkin aika äskettäin ja nyt saa sitten odotella viikottaisia uusia jaksoja. Tuntuu kyllä hassulta kun kerrankin seuraan muutamaakin juuri tällä hetkellä tulevaa animea, sillä usein olen aikalailla sitä jälkijunassa tulevaa porukkaa tässä asiassa. Mutta takaisin hahmoon palatakseni voin todeta että tämä oli niitä tapauksia joka tarvitsi vain nähdä ekan kerran, ja ihastus syntyi. Niin söpö hahmodesign, ja hahmon luonnekin osui juuri oikeaan jotta ihastus piti ensimetrejä pidemmälle. Tämänkin voisin periaatteessa tehdä Frostbiteen, sillä peruukki löytyy jo valmiiksi kätköistä.


Shiro (Deadman Wonderland)

Saako sanoa jälleen että ihana hahmo. Shiro on oma lempparini Deadman Wonderlandista jos sen saattoi arvata, ja into pukua kohtaan on iso. Tätä on vaan tähän asti jarrutellut esim. nuo silmät, eli aika oleellisessa roolissa olevat piilolinssit, sekä se, että tuo puku on tulee olemaan aika armoton makkarankuori, eikä sen tekeminen ole siis itseäni inspannut ennen kun kroppa on paremmassa muodossa. Ensi kesänä tämän kuitenkin toteutan, eli Desuconissa olisi luvassa sarjasta ryhmää. Meitä on tällä hetkellä kasassa vasta muutama, joten mukaan mahtuu vielä jos jotakuta kiinnostaa. :3


Chane (Baccano!) eli etualan mustamekkoinen hahmo.
Koska sarja on ehkä paras. Chane hahmona puolestaan sopii omaan hiljaiseen puoleeni kuin nyrkki silmään jos näin brutaalia ilmaisua käytetään. Tästäkin olisi luvassa ryhmää, tälläkertaa PC:n porukalla, vaikkakin ajankohta on vielä auki. Odotan kyllä innolla, sillä iso Baccano!ryhmä olisi ehkä eeppisintä ikinä.

Alice (Pandora Hearts)
 Myönnän, etten ole vielä katsonut sarjaa kymmentä jaksoa pidemmälle, mutta kaiken sen perusteella mitä olen tähän mennessä katsonut voin sanoa että ihastus on syntynyt. Alice on hahmona niin ihanan moniulotteinen, ja samaistun tähän joissain asioissa liiankin paljon. Lisäksi nuo hänen muutkin asunsa tuon ylläolevan lisäksi ovat aivan ihania sen verran kuin olen niihin törmännyt täällä internetin ihmemaassa pyöriessäni, tiedä sitten mitkä niistä ovat fanarttia ja mitkä canon.


Aerith (Final Fantasy Dissidia)

 Vaikka en ole pelannut Dissidiaa, olen aivan ihastunut tuohon pukuun. Ja lukemani perusteella Aerithin rooli pelissä on lähinnä supportive (..=tukeva? nyt ei suomi taas toimi), joten en missaa mitään hahmon kannalta tärkeää siinä etten ole peliä pelannut. Tavoitteissa on toki päästä tätäkin pelaamaan, mutta kun laite puuttuu niin huono pelata. Aerith on kuitenkin yleisesti hahmona ihana, ja koska suunnitelmissa on muutenkin tilata uusi peruukki sen vanhan puvun kaveriksi, voisin väsätä myös tämän toisen asun.


Shiemi (Ao no Excorcist)
Lempparihahmo sarjasta, ihana hahmo, ihana puku. Lyhykäisyydessään selitykset ovat siinä. Jos pidemmin tahdon turinoida niin minua innostaa tosi paljon muunmuassa päästä tekemään tuollaista perinteisemmänlaista vaatetusta cossien muodossa, ja kaikki nuo söpöt värit ja yksityiskohdat kutsuvat minua luokseen. Ja toki tähän voi taas kirjoittaa sen litannian siitä miten ihana ja samaistuttava hahmo Shiemi on, mutta se lienee kuultu jo muutamaan otteeseen tässäkin postauksessa. ;)

Matsurika (Maria†Holic)

Jälleen näitä hahmoja jotka ovat henganneet siellä "teen tämän joskus" -listan kätköissä jo iät ja ajat. Pääsisin toteuttamaan oudon mielihaluni tehdä joskus meidopuku! Tätäkin varten olen tehnyt jos taustatyötä mm. peruukkia etsimällä. Koska omassa pääkanuunassani Matsurikan hiukset eivät ole koskaan olleet harmaat, kuten useat tämän ovat tulkinneet, vaan enemmänkin semmoiset haalean harmahtavan sinertävät. Arvatkaa vain kuinka kivaa se peruukkien metsästäminen tällaisilla kriteereillä on. :'D Ja kuitenkin sitten kun se peruukki on tilattu ja saapuu niin se onkin ihan vääränvärinen.. Been there, done that.




Flame Princess (Adventure Time)

Ja sitten sinne länsipuolelle. Adventure Time on hieno sarja, Flame Princess hieno hahmo, tarvitseeko tätä sen kummemmin perustella. Olen mietiskellyt noiden hiusten toteutusta jo jonkinverran, ja tällä hetkellä houkuttelevimmalta tuntuisi värjätä omat hiukset takaisin oransseiksi kun niiden saaminen pystyyn ja vielä pysymään päässä tuntuu huomattavasti helpommalta kuin peruukin stailaaminen samoin. Päädyn kuitenkin todennäköisesti siihen peruukin kanssa vänkäämiseen, nyt kun omaa väriä on kasvateltu jo vuosi, ja nuo shokkivärit tuppaavat vaatimaan alleen värikemikaaleilla aukiräjäytetyn hiuksen. Ja  ihomaaleja jälleen, koska Homestuck-cossit eivät riitä sammuttamaan leiskuvaa rakkauttani niitä kohtaan. Ja selvityksenä vielä ei, ei se oikeasti ole ihan niin kivaa, aikasyöppöytensä puolesta ainakaan.  Ja kun nyt Homestuckiin päästiin..



Roxy Lalonde (Homestuck/MSPA)

Niin sitäkin on luvassa lisää. En vaan voi jättää tätä tekemättä koska Roxy on ihana, ja niin on tuo pukukin. Ensisijainen tarkoitus oli oikeastaan tehdä tämä jo perjantaisiin PC:n pikkujoulupippaloihin, mutta heitin kirjaimellisesti hanskat tiskiin. Toisinsanoen valmiita mustia hanskoja ei löytynyt oikein mistään fiksuun hintaan ja ilman tyhmiä rypytyksiä --> päädyin vaihtoehtoon 'tee itse', ja hanskojen teko ei ole vahvimpia pointtejani. Mutta ainakin tuo mekko-osio on helmarimpsuja vaille valmis, ja kengät (joita ei näy kuvassa hups) enää maalausta vaille, joten tämä on vähän sellaisena varasuunnitelmana/mahdollisena iltabilepukuna Frostia varten. Josko saisin tuon pyssynkin rakenneltua jossain vaiheessa.


Ihana -sanaa tuli ainakin viljeltyä aika aktiivisesti tähän postaukseen, mutta mikäs siinä! Välillä tulee kyllä semmoinen fiilis että yhyy miksi cossaan pikkutyttöjä kun olen itse kaukana siitä, mutta sitten palaan siihen ajatukseen että jos tykkään hahmosta niin miksi ei. Meikki on onneksi keksitty, vaikkakin täytyy myöntää että itse olen lievästi jumahtanut aika samanlaiseen kaavaan hahmosta riippumatta. Tämäkin on yksi osa-alue jota tulee tylsien sunnuntai-iltojen ratoksi harjoiteltua ja testailtua, kaikessa kehittyy kun tarpeeksi soheltaa! Onneksi minua luullaan usein normielämässä sen parista viiteen vuotta nuoremmaksi kuin oikeasti olen, joten toivo ei ole täysin menetetty. :'D

1 kommentti:

  1. Hihiihii, mä teen sitten Yohn kun teet Shiron ja sitten kun teet Alicen niin mä teen Jackin <3 ^^

    VastaaPoista