2010/12/11

Tapahtumien sietämätön kev.. määrä!

Kuten jo monet ovatkin todenneet, ensi vuosi näyttää conien määrän suhteen vähintäänkin hektiseltä. Tapahtumaa pukkaa toisen perään sellaisella tahdilla ettei ainakaan omat varani ja jaksamiseni luultavasti salli sitä iloa, että voisin jokaiseen tapahtumaan revetä. Mahdollisimman monessa conissa olisi kuitenkin tarkoituksena käväistä.

Koska oma muistini ei ole paras, niin ilkeästi anikista kopioiden mennään. Ensi conivuosi näyttää siis tältä:

Kitacon 12.2.2011 Kemi
Chibicon 19.2.2011 Kuopio
Tampere kuplii 6.-10.4.2011 Tampere
Bakacon 14.-15.5.2011 Pieksamäki
Desucon 18.-19.6.2011 Lahti
Kawacon 2.-3.7.2011 Joensuu
Nekocon 9.-10.7.2011 Kuopio
Finncon-Animecon 15.-17.7.2011 Turku
Ropecon 29.-31.7.2011 Espoo
Tracon 3.-4.9.2011 Tampere

Noista muotoiluista selityksenä, tummennetut tapahtumat ovat ne, joihin nyt vähintäänkin aion suunnata, kun taas kursivoitujen suhteen ei ole vielä mitään varmuutta pääsemisestä, mutta halu mennä löytyisi kuitenkin. Cossisuunnitelmia en ole lyönyt vielä täysin lukkoon, mutta muutamia hahmoja on kuitenkin noiden jo mainittujen lisäksi pyörinyt mielessä. Hahmojen sijoittumisesta tapahtumiin en tosin ole juurikaan varma vielä, mennään sillä minkä saa valmiiksi yksi yö ennen conia, ja tietenkin jos ryhmää tai muuta moista ilmenee niin sen mukaan.

Noista tapahtumista sitten.

 Tampere kuplii on omasta mielestäni kiva pienempi tapahtuma, jos niin voi sanoa. Ei hassumpi tapa aloittaa kevään ja kesän kestävä coniputki, jonka jälkeen niitä sitten riittääkin sellaista tahtia että oksat pois. Alkuvuoden tapahtumista tuo Chibicon voisi toki kiinnostaa myös, mutta koska rahavarat ovat rajoitetut, ja säästän samalla vähän omaa mielenterveyttäni tuolle kesän tahdille, niin saa Kuopion ensimmäinen 2011 coni jäädä väliin.

Kupliin jälkeen sitten seuraavassa kuussa olisi Bakacon, johon todella tekisi mieli päästä vihdoinkin. Kahteen edelliseen on ollut ihan todella tarkoitus mennä, mutta aina on loppujenlopuksi sattunut jokin este tielle, tai rahat ovat olleet vähän liian niukilla. Kuitenkin pidän tuon vielä vähän sillä ehkä jos -linjalla, sillä tuonne kauemmas vain yksinkertaisesti maksaa junalippu sen verran enemmän kuin näihin hieman eteläisempiin coneihin, ja koska en ole vielä siellä ollut, en myöskään "tiedä mistä jään paitsi". :D

Kesäkuun conikiintiön täyttää Desucon, johon olen itseasiassa hankkinut rannekkeenkin jo, joten varmuus on aikalailla satasen luokkaa ellei jotain yllättäviä pullaantukehtumisia tapahdu. Lahti on kohtuullisen sopivan matkan päässä, joten matkojenkaan kanssa ei tarvitse kovin kamalasti kärsiä.

Heinäkuusta en vielä ole täysin varma, Kuopio tahtoisi kutsua taas, Nekoconin merkeissä, mutta en ole ihan varma miten saisin sumplittua sen ehtimisen ja rahojen riittämisen suhteen. Seuraavana viikonloppuna kun ovelle kolkuttelisi jo seuraava tapahtuma. Tahtomista kuitenkin löytyy, sillä olen kuullut lupailua että conista olisi tulossa varsin mukava.
Heinäkuun suhteen se varma nakki taas on Finncon-Animecon Turussa. Jotenkin Animecon tuntuu itselleni omimmalta tapahtumalta, sillä se oli ensimmäinen coni jossa kävin, ja myös tähän mennessä ainoa coni jossa olen myös ollut töissä vänkärinä. (Vuosina -08 ja -09 jos jotain kiinnostaa) Myös spekulointi siitä, tuleeko tämä Animecon olemaan viimeinen laatuaan, kun näiden kahden conin tiet ovat nähtävästi eroamassa, vetää puoleensa, sillä viimeistä ei tahdo missata. Tosin Animeconin kohtalohan taitaa olla hieman auki vielä, onhan siitä kuulunut huhua että vuonna 2012 olisi coni tulossa, mutta tästä en ainakaan itse ole vielä tarpeeksi kuullut jotta voisi sen absoluuttisena totuutena niellä.

Syksyllä tahti sitten hieman rauhoittuu, ja syyskuun puolella on Tracon, johon meneminen on myöskin aika varmaa kun kyseiseen tapahtumaan olen sen verran tykästynyt. Plussaa myös Tamperetalosta, joka on conipaikkana varsin toimiva, joka viime Traconissakin osoittautui, vuoden 2008 Animeconista oli opittu, ja mm. myyntipöydät sijoiteltu hieman fiksummin. Täytyy kyllä sanoa että woah se alakerrasta löytyvä pukuhuone!

Vielä kun saisi cosseja valmiiksi niin ettei ihan samalla cossilla kaikissa menisi. Kuitenkin annan itselleni sen verran armoa, etten ihan jokaisen tapahtuman jokaiselle päivälle ala väsäämään omaa pukua, siinä voisi napsahtaa muutamat nyörit, sekä päästä että rahapussista..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti